Luo itsellesi parempi arkipäivä - Juanita Saarelainen

Kirja käsittelee sitä kuinka voimme luoda itsellemme paremman arkipäivän. Miten voimme vaikuttaa itseemme voidaksemme hyvin ja pystyäksemme toimimaan paremmin jokapäiväsessä elämässämme.

Kaikki on mahdollista.

Jokaisella ihmisellä on oikeus voida hyvin ja kokea onnistuvansa. Se tarkoittaa kykyä sopeutua aikaamme, löytää oma paikkamme, ja ymmärtää kuinka omat totutut ajatuksemme vaikuttavat meihin. Miten voimme muuttaa totuttuja ajatuksiamme ja maailmaamme ja luoda uutta elämäämme.

Se tarkoittaa myös, että tuntee ja ymmärtää itseään ja on rehellinen itseään kohtaan. Että uskaltaa tuoda esiin yksilöllisyytensä, uskoo itseensä ja kykyihinsä. Että uskaltaa tunnustaa ainutlaatuisuutensa ja tulla huomioiduksi. Ettei jää itsensä vangiksi jos se saa meidät voimaan huonosti. Että muuttaa ajatuksiaan – luo uutta, pysähtyy miettimään ja löytämään itselleen tärkeitä asioita. Että asettaa tavoitteita itselleen ja toteuttaa ne - ymmärtää että todella kaikki on mahdollista.

Kirjan tavoitteena on auttaa jokaista, joka haluaa oppia muuttamaan ajatuksiaan, tuntemaan ja ymmärtämään itseään, tekemään ja toteuttamaan itseään ja voimaan paremmin.

Sisältää myös CD-levyn jossa on 10 ohjattua harjoitusta. Yksi harjoituksista on Autogeeninen rentoutus.

* * *

Juanita Saarelainen on pitkän kokemuksen omaava helsinkiläinen työterveyshoitaja ja suosittu suggestoterapeutti.


Juanita Saarelainen: Luo itsellesi parempi arkipäivä
Koko 145x210 mm
Nidottu - pehmeäkantinen, 253 sivua.
Michael Kirjat, 2008

Suurenna kuvaa klikkaamalla

28,50 € Hinta:
Kpl määrä:

Ostoskori
Haluamasi ovi:
© 2008 Sun Text Oy - Muurainkatu 2 B 53500 Lappeenranta - puh: 0400 854 005 - faksi: (05) 541 1008 - e-mail: